Joulu ja lahjat vuonna 2021

Menneet pari vuotta ovat olleet meidän arjessamme täysin erilaisia kuin mitä olisimme vielä vuonna 2019 voineet kuvitellakaan. Monet suunnitelmamme ovat menneet nurin, ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat saaneet uusiutua jo moneen kertaan. Elämä on kuitenkin jatkunut, ja olemme sopeutuneet uuteen nykyaikaan.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa esimerkiksi tulevalle joululle tai loppuvuodelle 2021?

Uudet harrastukset

Nämä pari vuotta ovat olleet vaihtuvasti täynnä erilaisia rajoituksia, ja sitä kautta osa meistä on päätynyt etsimään uusia harrastuksia. Osa meistä on sitten myös aloittanut erilaisia tekemisiä joko kotona, tai erilaisissa harrastetiloissa, mutta samalla on käynyt myös niin, että tekniikan käyttäminen on entisestään lisääntynyt. Mukana oleva älypuhelin auttaa meitä entistä useammassa arkisessa tehtävässä, ja jo nyt on joitain tehtäviä kuten maksujen maksaminen pankissa, joka on melkoisen vaikeata ilman sitä omaa mobiililaitetta.

Joulunakin voi harkita tätä jopa lahjaksi. Uuden harrastuksen pariin rohkaisu on erinomainen lahjaidea. Lahjan saaja voi saada elämyksestä elinikäisen harrastuksen.

Harrastamisen Suomen mallista on parhaillaan käynnissä pilotit 117 kunnassa ympäri maata, eli mallin mukainen toiminta laajenee syksyllä merkittävästi. Avustukset myönnetään kunnille, mutta harrastusten järjestäjinä voivat toimia kuntien lisäksi sekä yksityisen että kolmannen sektorin edustajat.

– On hienoa, että Suomen malli laajenee ja yhä useammalla lapsella ja nuorella on uusia mahdollisuuksia löytää mieluisia harrastuksia. Teemme nyt töitä Suomen mallin vakiinnuttamiseksi. Siinä meitä auttaa myös elokuussa toimintansa aloittava Suomen mallin yhteyspiste, joka tukee kuntia ja harrastusten järjestäjiä, tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen sanoo.

Ministeri Kurvinen näkee, että Suomen mallilla on myös suuri merkitys toipumisessa koronakriisistä.

– Lasten ja nuorten hyvinvointi on ollut koetuksella, kun harrastustoiminta on vähentynyt eikä kavereitakaan ole pystynyt tapaamaan samalla tavalla kuin ennen. Koen, että Suomen mallille on tarvetta myös koulujen yhteisöllisyyden edistäjänä sekä lasten ja nuorten sosiaalisten taitojen kehittäjänä, ministeri toteaa.

Suomen mallissa päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastukset toteutetaan lasten ja nuorten omien toiveiden pohjalta.

Joululahjat ja vastuullisuus

Samalla kun olemme entistä enemmän panostamassa ja panostaneet omaan hyvinvointiimme, olemme myös ostamassa joululahjoja, jotka edistävät saajansa hyvinvointia. Mitä nämä lahjat sitten ovat, sen varmasti näyttää joulukauppa, mutta ne voivat olla aivan yhtä hyvin itsetehtyjä, kuin kaupasta ostettuja. Joulusta, sen odottelusta ja kaikesta mitä jouluun liittyy voi käydä keskustelemassa jouluntaikaa.com sivuston keskusteluissa.

Vastuullisuus on sana ja teema, joka on tullut voimalla esiin viimeisten vuosien aikana. Voidaan puhua jopa vastuullisuuspesusta, kun yritykset ostavat isolla rahalla päästöoikeuksia ja alkavat puhua itsestään hiilineutraalina, jopa autotehtaita myöten! Vastuullisuus on kuitenkin monipuolinen ja monimutkainen asia, joka meidän kuluttajien olisi hyvä huomioida edes jollain tavalla. Voimme katsoa, tarvitseeko meidän välttämättä aina ostaa niin paljon kaikkea, ja aina kaikkein uusimpia vaihtoehtoja – ja teemmekö kaikkemme omalta osaltamme kierrättämisen ja kiertotalouden suhteen. Älä siis heitä kaatopaikkajätteisiin sellaisia tuotteita ja tavaroita, joilla on omat keräilyastiansa, tai joita muut vielä haluaisivat käyttää. Esimerkiksi huonekalu, joka sinulle on jo vanha ja kulunut, saattaa olla jollekin toiselle uusi ja parempi vaihtoehto kuin nykyinen, tai sitten joku haluaa tehdä siitä jotain aivan muuta – se on sitä todellista kiertotaloutta. Joululahjoissa hyvä suositus on: Panosta tyyliin ja kestävyyteen. Joululahjan antaminen on tärkeä joulun perinne. Jouluaatto onkin mukava viettää yhdessä läheisten kanssa paketteja avatessa

Syksyn alkutaipaleet

Kesä oli todella kuuma ja aurinkoinen. Sen vastapainoksi olemme saaneet kohtuullisen määrän sadetta niskaamme ja odotamme jo mielenkiinnolla, kuinka sateinen syksyä meille tuleekaan, ja kuinka todennäköisesti tänäkin vuonna se joulu jää lumettomaksi. On sitä lunta tai ei, niin jouluna taas kokkaillaan ja vietetään aikaa ystävien ja kenties sukulaistenkin seurassa. Millaisia jouluperinteitä teillä on? Onko omat perheen joulureseptit tallessa, vai vietättekö joulun sukulaisilla syömässä, vai lähdettekö mahdollisuuksien mukaan matkalle, pois Suomesta? Vai onko vaihtoehtona risteily Itämeren aalloilla, vai hotelliviikonloppu Lapissa?