Kuiva puu on kunkku tulisijoissa ja pienissä kattiloissa

Puu lämmittää laajasti suomalaisia pientaloja kuluvina viikkoina. Arviolta jopa 600 000 pientalossa – yli puolessa kaikista – tulisija tai kattila toimii pääasiallisena tai merkittävänä osana lämmitystä.

Luonnonvarakeskus Luken ja Tilastokeskuksen joulukuussa 2017 julkaiseman kyselytutkimuksen ennakkotiedon mukaan puun energiakäyttö pientaloissa on edelleen kasvussa samalla, kun rakennusten energiatehokkuus on parantunut. Puulämmitys on arvossaan niin kaupungeissa kuin haja-asutusalueella ja polttopuun kauppa on kasvanut. Kyselytutkimuksen tulokset: Pientalojen polttopuun käyttö (Luke)

”Viime vuoden runsaat sateet vaikeuttivat polttopuiden tuotantoa. Mikäli puut pääsivät kastumaan, ne eivät talven aikana kovin hyvin varastoissa kuivu. Puissa on havaittu myös homeiden kasvua”, muistuttaa Bioenergia ry:n toimialapäällikkö Hannes Tuohiniitty.

Märkä puu palaa tehottomasti ja likaa polttolaitetta sekä tuottaa enemmän päästöjä. Lämmittäjien kannattaakin harkita huonosti kuivuneiden puiden polttamatta jättämistä tällä lämmityskaudella. Konekuivattuja ja ylivuotisia polttopuita on edelleen saatavana huonolaatuisten tilalle.

Paikallisia myyjiä voi etsiä verkon kauppapaikoista, joista suurimpia ovat halkoliiteri.com ja mottinetti.fi.

”Kuivaa puuta polttamalla klapeja tarvitsee vähemmän saman energiamäärän saamiseksi, joten polttopuuta ei tarvitse tilata niin usein, kertoo johtava asiantuntija Timo Määttä Motivasta.

Ohjeistus puun pienpolttoon ennallaan

Viime aikoina on uutisoitu, että juuri metsästä hankitun tuoreen puun polttaminen suuremmissa lämpölaitoksissa saattaa olla kannattavaa. Tuoreen puun kokeilut ovat koskeneet varsin suuria kaukolämpölaitoksien kattiloita, joiden yhteydessä on savukaasun lauhdutin. Pientalojen lämmittäjät ovat kyselleet kannattaako heidänkin käyttää muuta kuin kuivaa puuta.

Bioenergia ry ja Motiva painottavat, että ohjeistus pientaloasukkaalle on edelleen sama. Kuivien ja puhtaiden puiden polttaminen on edelleen energiatehokkainta ja lähipäästöjen kannalta parasta.

Energiatehokkaasta puun poltosta on tarjolla tietoa biolämmityksen energiatehokkuusohjelma Kutterin sivuilta: www.tehokkaastipuulla.fi

Biokattilaneuvonta: https://www.motiva.fi/ratkaisut/uusiutuva_energia/bioenergia/tehokkaasti_puulla/biokattilaneuvonta