KILROY kertoo kuumimmat matkailutrendit vuodelle 2018

Uusi vuosi on vierähtänyt käyntiin, ja suomalaisten matkailuinnostus ei näytä olevan laantumassa. Päinvastoin. Mutta se, mitä suomalaiset matkoiltaan haluavat, on kuitenkin muuttumassa.

Eksoottiset kaukokohteet kasvattavat eniten suosiotaan

Kaukokohteiden suosio on kasvamassa entuudestaan. Vuonna 2017 eniten kasvua tapahtui Afrikan mantereelle, jonne varattiin yli 50% enemmän matkoja kuin vuotta aikaisemmin. Myös Väli-Amerikan, Karibian ja Lähi-Idän matkat kasvattivat suosiotaan. Ainoa kaukokohde, jonne oli vuonna 2017 hieman laskeva trendi, oli Pohjois-Amerikka.

”Afrikan suosion kasvu ei ole yllättänyt meitä. Afrikasta on tullut viime vuosina entistä lähestyttävämpi kohde, ja sitä ei koeta enää samalla tavalla ”pelottavana” tai ”tuntemattomana” kohteena, kuin ehkä vielä muutamia vuosia aikaisemmin. Lisäksi lentoyhteydet Helsingistä Afrikan eri kohteisiin ovat parantuneet ja kasvaneet huomattavasti nyt muutaman vuoden aikana, joka myös helpottaa matkan konkreettista toteuttamista. Monipuoliset aktiviteetit ja villi luonto ovat Afrikan ehdoton vetonaula. Etenkin Afrikan erilaiset kiertomatkat, vapaaehtoistyöt sekä safarit ovat koko ajan suositumpia. Odotamme Afrikan suosion kasvavan entuudestaan vuonna 2018”, kommentoi KILROY Finland Oy:n kaupallinen johtaja Juuso Klemola.

Selkeästi suosituimpia kohteita Afrikassa ovat Etelä-Afrikka, Tansania ja Namibia. Myös matkat Sambiaan, Keniaan, Beniniin, Marokkoon ja Mauritiukselle ovat selkeästi kasvussa.

Merkityksellisen matkustamisen suosio on kasvamassa

Jos ennen haluttiin helppoon lomakohteeseen löhöilemään, nyt suositaan aktiviteettejä, harrastuksia, tutkiskelua, oppimista, auttamista, vapaaehtoistöitä, sosiaalista kanssakäymistä ja teemamatkoja. Matkoilla halutaan entistä enemmän tehdä jotain ennenkokematonta, hyödyllistä tai avartavaa, josta jää muutakin käteen kuin rusketusrajat.

”Hyvänä esimerkkinä tästä on muun muassa vapaaehtoistöiden kasvava kysyntä, etenkin väli-Amerikkaan, mutta myös Aasiaan ja Afrikkaan. Tämän lisäksi niin sanottujen työlomien (Working Holiday) kysyntä kasvaa tasaisesti, ja vuoden 2018 ehdoton hitti tulee olemaan kesätyöprojektit Yhdysvalloissa, joihin olemme jo tähän mennessä vuotta moninkertaistaneet asiakasmäärät tulevalle kaudelle, ja vielä on muutama kuukausi jäljellä, ennen kuin kesäkauden 2018 paikat on täytetty”, kommentoi Klemola.

Myös erilaisten harrastusten ja kuntoilumuotojen kokeilu sekä harjoittaminen matkakohteessa on suositumpaa. Erilaiset fitness-matkat, jooga-matkat ja surffi-leirit ovat kaikki kovassa kysynnässä, ja koko ajan suositumpia.

Aasia ja Eurooppa edelleen suomalaisten suosiossa

Aasian kohteet ja Eurooppa ovat jo pitkään olleet suomalaisten suosiossa, ja matkustajamäärät jatkavat edelleen kasvuaan. Eurooppa on suomalaisten tuttu kestosuosikki etenkin kesäkuukausina, ja Aasiaan lähdetään etenkin talvea pakoon. Aasian suosituimmat kohteet Thaimaa ja Indonesia ovat niin nuorten kuin vanhempienkin mieleen, ja mahdollisuudet eri aktiviteeteille ovat todella laajat. Euroopan kohteista vuonna 2017 eniten suosiotaan kasvatti Portugali. Aasian kohteista Sri Lankasta ja Malediiveista näyttää tulevan 2018 vuoden hittikohteet, ja moni yllättyykin kyseisten kohteiden olevan yllättän budjettiystävällisiä kokonaisuudessaan. Euroopan kesän 2018 suosikiksi näyttäisi muodostuvan KILROYn uusi vapaaehtoistyöprojekti Kreikassa, jossa pääsee osallistumaan merikilpikonnien suojeluun.

Matkustajamäärät kasvussa

Etenkin kaukokohteiden kasvava suosio näkyy myös KILROYn asiakasmäärien kasvussa. KILROYn asiakasmäärä kasvoi lähes 9% vuonna 2017, edelliseen vuoteen verrattuna.

Nyt jos koskaan kannattaa matkustaa

Matkustajamäärien kasvu on tietenkin seurausta monesta asiasta, mutta yleisesti ottaen tilanne on matkustamisesta innostuneille kuluttajille hyvinkin suotuisa. Muun muassa lentoliikenteen kasvava kilpailu on johtanut siihen, että kaukokohteisiin pääsee Helsingistä nykyisin helpommalla ja halvemmalla kuin koskaan aikaisemmin. Valinnanvaraa riittää, ja myös yleinen talouden positiivinen markkinanäkymä innostaa nyt suomalaisia toteuttamaan matkaunelmiaan. Maailmalla tapahtuu paljon asioita, mitkä kylläkin huolettavat niin kuluttajia kuin alan ammattilaisiakin, mutta siitä huolimatta 2018 voi hyvinkin olla monella tapaa matkailun kultavuosi.