Toimiva arki on suomalaisille sisustusvalintojen selkein suuntaviiva: tuoreesta tutkimuksesta selviää suomalaisten suosivan kodinsisustuksessa käytännönläheisiä ja toimivia ratkaisuja kalliiden merkkikalusteiden sijaan. Suomalaiset sisustajat haluavat laittaa kotinsa kerralla kuntoon, eivätkä juuri vaihtele sisustusta vuodenajan mukaan. Toisaalta trendejä seuraavat nuoret päivittävät kodin sisustusta vuoden aikana useamminkin.
Suomalaiset viettävät kotona paljon aikaa ja sen viihtyisyyteen ollaan myös valmiita panostamaan. IKEA Suomen kesällä teettämän kyselyn mukaan suomalaiset rakentavat kotinsa mieluiten käytännöllisten, kestävien ja toimivien sisustus- ja kalusteratkaisujen ympärille.
– Suomalaiset ovat tunnetusti rationaalisia kuluttajia, joille toimivuus ja käytännöllisyys menevät selkeästi muiden ominaisuuksien edelle. Kalusteissa tärkeäksi nousee myös niiden monikäyttöisyys, sillä yhä useampi suomalainen asuu pienemmissä asunnoissa kaupungeissa. Kodin muunneltavuus ja se, että tilat taipuvat moneen eri tarkoitukseen, korostuvat. Olohuoneessa ei enää katsota vaan telkkaria vaan siellä myös esimerkiksi jumpataan ja leikitään, kertoo IKEA Suomen sisustussuunnittelun asiantuntija Riikka Härkönen.
Tutkimuksessa selvisi, että samalla kun suomalaiset arvostavat käytännöllisiä ja kestäviä sisustus- ja kalusteratkaisuja, he myös sisustavat kodin mieluusti kerralla kuntoon. Tutkimuksen mukaan 63 prosenttia suomalaisista pitäytyy yhdessä sisustuksessa vuodenajasta riippumatta. Toisaalta jopa 19 prosenttia suomalaisista sisustaa kotia tai mökkiä erikseen kesää varten.
– Suomalaiset haluavat hankkia kotiinsa kerralla koko sisustuksen ja painottavat toimivia, monipuolisia ratkaisuja. Tämä näkyy varsinkin vanhemmissa sukupolvissa. Toisaalta sitten nuorista aikuisista jopa 31 prosenttia vaihtaa kodin sisustusta vuodenajan mukaan. He seuraavat usein trendejä ja tykkäävät päivittää kotia niiden mukaan muita enemmän, Härkönen sanoo.
Muotoilulla on merkitystä, mutta kalliista merkkikalusteista ei olla valmiita maksamaan
Hieman yli puolet suomalaisista pitää kalusteiden ja sisustustuotteiden ulkonäköä ja muotoilua tärkeinä. Kuitenkin vain 16 prosenttia on valmis panostamaan erikseen merkkituotteisiin.
– Tuotteiden ulkonäkö ja tyyli ovat vähemmän tärkeitä seikkoja suomalaisille. Toisaalta viime vuosina pinnalla on ollut skandinaavinen tyyli, johon käytännöllisyys ja toimivuus kuuluvat automaattisesti kauniin muotoilun lisäksi. Nuoret ovat jälleen poikkeus kaikkiin suomalaisiin verrattaessa, sillä he suosivat muita enemmän merkkituotteita. Tässä näkyy sama ilmiö kuin pukeutumisessa: nuoret saattavat suosia yksittäisiä arvokkaita merkkituotteita, mutta yhdistelevät niitä ennakkoluulottomasti edullisempiin kalusteisiin ja sisustustuotteisiin, Härkönen kertoo.
– Nykyään sisustuksessa ja kalustuksessa on muutenkin valloillaan trendi, jossa korostuu, että koti rakennetaan omaan makuun ja arkeen sopivaksi. Sisustuslehdissä ei esimerkiksi ole enää täydellisiä koteja, vaan ihmiset haluavat nähdä aitoja ja persoonallisia koteja. Hyvä niin, sillä kodin kuulukin olla juuri oman näköinen paikka, Härkönen jatkaa.
Tutkimuskysely toteutettiin Bilendin verkkopaneelissa touko–kesäkuussa 2018. Kyselyyn vastasi 1000 18–70 -vuotiasta suomalaista. Otos on vastaajien iän, sukupuolen, alueellisen jakauman perusteella kansallisesti edustava.
Kuinka hyvin seuraavat väittämät kuvaavat sinua
Ostamani huonekalun täytyy kestää vuosia
- 85 % erittäin hyvin tai hyvin
- 12 % kohtalaisesti
- 3 % huonosti tai melko huonosti
Huonekalun käytännöllisyys on tärkein kriteeri sen hankkimiseen
- 79 % erittäin hyvin tai hyvin
- 19 % kohtalaisesti
- 3 % huonosti tai melko huonosti
Huonekalun tulee tehdä arjestani toimivampaa
- 78 % erittäin hyvin tai hyvin
- 19 % kohtalaisesti
- 3 % huonosti tai melko huonosti
Tuotteen muotoilu ja ulkonäkö on tärkeää
- 55 % erittäin hyvin tai hyvin
- 32 % kohtalaisesti
- 13 % huonosti tai melko huonosti
Sisustan kotiani tai vapaa-ajan asuntoa erikseen kesää varten
- 16 % erittäin hyvin tai hyvin
- 24 % kohtalaisesti
- 58 % huonosti tai melko huonosti
Vaihdan mielelläni sisustusta vuodenaikojen mukaan
- 16 % erittäin hyvin tai hyvin
- 22 % kohtalaisesti
- 63 % huonosti tai melko huonosti