Tokmannin ja Paola Suhosen designeryhteistyö laajeni jälleen – Ivana Helsingin design ihastuttaa jatkossa myös kodin sisustuksessa

Tokmanni ja Paola Suhonen ovat tehneet designeryhteistyötä keväästä 2017 lähtien eli jo viiden vuoden ajan. Tänä vuonna yhteistyökumppaneiden Nordic Tricot by Ivana Helsinki -valikoima sisältää ensimäistä kertaa myös erilaisia kodin tuotteita, kuten kuvan astioita.

Vaatesuunnittelijan, taiteilijan Paola Suhosen kädenjälki näyttäytyy jatkossa entistä vahvemmin myös kodeissa, sillä Tokmannin ja Suhosen yhteisen Nordic Tricot by Ivana Helsinki -brändin valikoima laajenee kodin tuotteisiin maaliskuun alkuun mennessä. Osapuolten naisten vaatemallistolla jo viisi vuotta sitten käynnistämä designeryhteistyö on laajentunut jo aiemmin, ensin leikki-ikäisten vaatteisiin ja sittemmin asusteisiin. Onnistuneen yhteistyön tavoitteena on jatkossakin tuoda suomalaista huippusuunnittelua kaikkien ulottuville.

Designeryhteistyön laajeneminen tuo Suhosen Ivana Helsinki -taide- ja muotibrändin designin kattavasti erilaisiin kodin tuotteisiin: säilytys- ja kahvipurkkeihin, mukeihin, kulhoihin, tarjottimiin, termosmukeihin ja -pulloihin, tabletteihin, patalappuihin ja -kintaisiin, kaita- ja lautasliinoihin, keittiöpyyhkeisiin, torkkuhuopiin, pussilakanasetteihin, vartalotyynyliinoihin, käsi- ja kylpypyyhkeisiin, luonnos- ja muistikirjoihin, vihkoihin, kastelukannuun, puutarhakäsineisiin, kestokasseihin, verhokappoihin ja puuvillamattoihin.

Kodin tuoteuutuuksia yhdistää Paola Suhosen suunnittelema Paulakukka-kuosi, joka nähtiin Nordic Tricot by Ivana Helsingin vaatteissa ensimmäistä kertaa vuonna 2020. Paulakukka on sittemmin noussut yhteisbrändin ylivoimaisesti suosituimmaksi kuosiksi.

– Olen erittäin iloinen siitä, että Paulakukka ja lukuisat Ivana Helsinki -kuosit ovat löytäneet paikkansa Nordic Tricot by Ivana Helsingin mallistoista ja sitä kautta monien suosikkivaatteista. Klassikkokuosin saapuminen nyt myös monien suomalaisten koteihin tuntuu kotimaista suunnittelua tekevästä ja arvostavasta aidosti erittäin merkitykselliseltä, Suhonen kertoo.

Graafisista palloista koostuvassa ja helminauhamaisen kuvion muodostamassa Paulakukassa on vahvaa retrohenkeä modernilla tavalla, hän kuvailee.

– Nordic Tricot by Ivana Helsingin tuotteissa Paulakukka esiintyy useissa eri väreissä, ja ne kaikki sopivat klassikkokuosiin erinomaisesti.

Paulakukka on noussut Nordic Tricot by Ivana Helsingin suosituimmaksi kuosiksi. Nyt kuosi näyttäytyy ensimmäistä kertaa brändin kodintekstiileissä, kuten luomupuuvillasta valmistetuissa pussilakanaseteissä.

Valikoimissa jatkossakin myös vaatteita ja asusteita

Nordic Tricot by Ivana Helsinki tunnetaan jatkossakin myös Suomessa suunnitelluista ja mitoitetuista vaatteistaan ja asusteistaan. Esimerkiksi maaliskuussa brändiltä on tulossa uutuuksina erilaisia vaatteita Lupiini-kuosilla sekä sadetakki, kumisaappaat ja sateenvarjo keltaisella Paulakukka-kuosilla.

– Loppukeväästä myyntiin on tulossa myös uimapuku, bikinit, hellehattu ja lippalakki punaisella Paulakukka-kuosilla. Lisäksi punaista ja mustaa Paulakukkaa tullaan näkemään esimerkiksi mekoissa ja topeissa samoin kuin vihreää ja pinkkiä sisältävää Apila-kuosia yöasuissa, Tokmannin pukeutumisen Concept Designer Satu Johansson kertoo.

Nordic Tricot by Ivana Helsingin vaatteet suunnitellaan ja mitoitetaan Suomessa. Kuvassa ovat Lupiini-kuosin Elviira-tunika naisille ja Harrietta-mekko ja Lina-legginsit leikki-ikäisille lapsille.

Yhteistyö tuo Ivana Helsingin designaarteita suuren yleisön saataville

Tokmanni ja Paola Suhonen ovat tehneet designeryhteistyötä keväästä 2017 lähtien eli jo viiden vuoden ajan.

Asiakkaat ovat olleet Nordic Tricot by Ivana Helsingistä innoissaan, eikä vähiten siksi, että tuotteiden edullisen hintatason myötä suomalainen huippumuoti on tuotu suuren yleisön saataville.

– Yhteistyömme Paolan kanssa on saanut osakseen paljon kiitosta. Myönteisen huomion myötä tuntuu erittäin luontevalta laajentaa Nordic Tricot by Ivana Helsinki -yhteistyötämme kodin tuotteisiin ja erityisesti klassikkokuosi Paulakukkaan ja sen keväisiin ja kesäisiin väreihin. Pidämme luonnollisesti jatkossakin huolta esimerkiksi siitä, että tuotteidemme hinta-laatusuhde säilyy erittäin hyvänä, Tokmannin kodintekstiileistä sekä keittiö- ja sisustustuotteista vastaava ostoryhmäpäällikkö Minna Wegelius kertoo.

Suhonen on tyytyväinen erityisesti siihen, että Nordic Tricot by Ivana Helsingin tuotteissa on totuttu näkemään useita sellaisia Ivana Helsingin asiakkaiden toivekuoseja, joita ei ole ollut enää saatavilla mistään muualta.

– Koen onnistumisen iloa erityisesti siitä, että yhteistyömme myötä olemme kyenneet tuomaan Ivana Helsingin designaarteita esiin erittäin laajalle kohderyhmälle ja laadusta tinkimättä, suomalaissuunnittelija kertoo.

– Uskon, että Nordic Tricot by Ivana Helsinki on herättänyt monissa Tokmannin asiakkaissa mielenkiintoa tutustua myös Ivana Helsinkiin ja sen tarjontaan. Yhteistyömme laajeneminen erilaisiin kotiin liittyviin tuotteisin lisännee tätä kiinnostusta entisestään, hän lisää.

”Yhteistyömme myötä olemme kyenneet tuomaan Ivana Helsingin designaarteita ja suomalaista huippusuunnittelua esiin erittäin laajalle kohderyhmälle ja laadusta tinkimättä”, Paola Suhonen (vasemmalla) kertoo vierellään Tokmannin pukeutumisen Concept Designer Satu Johansson (keskellä) ja kodintekstiileistä sekä keittiö- ja sisustustuotteista vastaava ostoryhmäpäällikkö Minna Wegelius (oikealla).

Huomio myös vastuullisuudessa

Nordic Tricot by Ivana Helsingin uutuustuotteet valmistetaan auditoiduissa tehtaissa Aasiassa ja Euroopassa.

– Vastuulliset valinnat ovat tärkeitä sekä meille että asiakkaillemme. Nordic Tricot by Ivana Helsinki -tuotteemme valmistetaan tutuilla yhteistyötehtaillamme vastuullisen hankinnan periaatteiden mukaisesti. Uutuuksien joukossa on esimerkiksi kierrätyspuuvillasta valmistettuja torkkuhuopia, luomupuuvillasta valmistettuja pussilakanasettejä, Joutsenmerkki-ympäristömerkinnällä varustettuja lautasliinoja sekä kierrätysmuovista valmistettuja kestokasseja, Wegelius kertoo.

Luotettavat tehdaskumppanit sekä Tokmannin ja Ivana Helsingin pitkäaikaisesta yhteistyöstä jo kertyneet opit tarjoavat erinomaisia mahdollisuuksia Nordic Tricot by Ivana Helsinki -valikoiman kehittämiseksi jatkossakin.

– Mielestäni Ivana Helsinki ja Tokmanni täydentävät hienosti toisiaan. Siinä missä minun ja Ivana Helsinki -tiimini vahvuudet ovat erityisesti luovassa suunnittelussa ja persoonallisissa kuoseissa, tuo Tokmanni yhteistyöhömme etenkin vankkaa kaupallista ja hankintaosaamista sekä tietoa suuren yleisön kulutuskäyttäytymisestä, Suhonen kertoo.


Nordic Tricot by Ivana Helsinki -tuotevalikoima maaliskuussa 2022:

Valikoima ja materiaalit:
– 65 tuotetta kotiin. Lisäksi yhdeksän sisäpukeutumisen tuotetta naisille ja viisi leikki-ikäisille lapsille. Valikoimaan kuuluu myös sateenvarjo, sadetakki naisille sekä kumisaappaat naisille ja lapsille.
– Kuoseina Paulakukka (kodin ja pukeutumisen tuotteet) ja Lupiini (pukeutumisen tuotteet)

Hinnat:
– kodin tuotteet 1,49–39,95 €/kpl, pukeutumisen tuotteet 9,99–49,95  €/kpl

Vaatekoot:
– Naisten vaatteita on saatavilla ko’oissa S–XL, leikki-ikäisten lasten vaatteita ko’oissa 90–130 cm. Jalkineet lapsille ovat ko’oissa 28–35 ja naisille ko’oissa 36–41.

Saatavuus:
– Saatavuus vaihtelee tuotteittain ja myymälöittäin. Osa tuotteista on saatavilla kaikista ja osa valikoiduista Tokmanni-myymälöistä. Osa tuotteista on myynnissä myös Tokmannin verkkokaupassa osoitteessa www.tokmanni.fi/brandit/nordic_tricot_by_ivana_helsinki. Verkkokaupassa myynnissä olevien tuotteiden myymäläkohtaisen saatavuuden voi tarkistaa verkkokaupan tuotekorteilta.
– Tuotteet ovat yksinmyynnissä Tokmannilla.

Ajanvietettä aikuiseen makuun

Nykyään pelaamisen ollessa suosittua kaikissa ikäryhmissä, on se lisääntynyt määrä näkynyt myös mobiilipalveluissa – pelaamista tapahtuu todellakin kaikissa ikäryhmissä ja kaikissa sukupuolissa. Varsinkin aikuisille tarkoitetut rahapelit ovat uudessa nousussa ja niiden tarjouksista voit lukea lisää www.kasinoforum.fun sivustolla, joka tarjoaa hyviä tarjouksia eritoten uusia pelipaikkoja etsiville rahapelien ystäville.

Jos sen sijaan etsit muita ajanvietteitä, esimerkiksi suoratoiston ja elokuvien parista niin viihdecorner.com toimii hyvänä apulaisen ja harrasta.net esittelee vastaavasti vähän kaikenlaisia mahdollisia harrastuksia liikunnasta kädentaitoihin.

Aikuisten lisääntynyt vapaa-aika on todellakin tuonut markkinoille paljon uusia mahdollisuuksia. Oletko sinä jo löytänyt omasi?