Billebeinon hyväntekeväisyyskampanjasta valtava dominoefekti – mukaan auttamaan lähti lukuisia yrityksiä ja yksityishenkilöitä

Kotimaisen vaatebrändin Billebeinon ja hyväntekeväisyysjärjestö Apuna ry:n keskiviikkona 15.4. päättynyt kampanja oli onnistunut. Billebeino lahjoitti yli kahden viikon ajan 15 % myyntivoitostaan vähävaraisten perheiden ruoka-apuun. Summa kasvoi lopulta useaan tuhanteen euroon. Mukaan auttamaan lähti matkan varrella myös monia muita yrityksiä sekä yksityishenkilöitä. Billebeinon ja Apuna ry:n yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin.
 
”Billebeinon yhteydenotto ja ajatus siitä, miten he voisivat olla auttamassa vähävaraisia perheitä koronakriisissä oli jo itsessään aivan mieletön ele. Kampanja ja muiden siihen mukaan haastaminen toivat meille niin ison avun, etten sellaista todellakaan osannut odottaa”, kertoo Apuna ry:n hallituksen puheenjohtaja Heidi Jaari.
 
Koronaviruspandemia vaikuttaa erityisen voimakkaasti vähävaraisiin perheisiin, joiden vanhemmat yrittävät keksiä keinoja saada pienet varat riittämään lastensa ja itsensä ruokintaan. Apuna ry:n hyväntekeväisyysjärjestö tekee kaikkensa auttaakseen näitä perheitä kriisitilanteen aikana. 
 
”Tämän kampanjan myötä olemme onnistuneet saamaan apuja myös monelta muulta toimijalta, ja sen myötä viemään avun sinne missä sitä eniten tarvitaan”, Jaari kiittää.
 
Mukaan kampanjaan ovat tähän mennessä lähteneet toinen kotimainen vaatebrändi Makia, vaikuttajamarkkinointitoimisto Hypement Oy, We are Group -ravintolaryhmittymä sekä monia tunnettuja nimiä, kuten Maryam Razavi, Heikki Paasonen, Jenni Alexandrova, Sami Kuronen, Juha Perälä ja Shirly Karvinen. 
 
”On ollut hieno nähdä, kuinka moni on lähtenyt mukaan auttamaan muita, vaikka omakin tilanne on ollut haastava. Silti nähdään vaivaa ja etsitään aikaa auttaa vielä enemmän apua tarvitsevia”, sanoo Billebeinon perustaja Ville Leino.
 
”Kampanja onnistui yli odotusten, kun dominoefekti lähti rullaamaan ja kaikki nämä muut yritykset sekä yksityishenkilöt lähtivät mukaan. Halutaan koko Billebeinon tiimin puolesta kiittää kaikkia mukaan lähtijöitä. Lisäksi on ilo ilmoittaa, että yhteistyö Apuna ry:n kanssa jatkuu.”

Myös auttaminen haasteellista

Apuna ry on ollut Heidi Jaarin mukaan pidempään ns. hiljainen auttaja, mutta koronan tuoman poikkeustilan vuoksi myös auttaminen on ollut haasteellista. Mm. ruoanjakelun suhteen on jouduttu tekemään poikkeuksellisia ratkaisuja, joten näkyvyys on ollut hyödyksi kaikille osapuolille.
 
”Yhteisöllisyys sekä yhteinen auttaminen nousivat pintaan. Saimme aivan mielettömiä lahjoituksia, joilla pystymme auttamaan vähävaraisia perheitä ja lapsia. Kampanjan myötä myös moni ruoanjakelija sai tiedon Apuna ry:stä ja mahdollisuudesta hävikkiruoan jakoon kauttamme. Lisäksi monet apua tarvitsevat ovat nyt löytäneet Apuna ry:n ja saaneet sen myötä apua.”
 
”On ollut ihanaa huomata, mitä hyvää voi seurata kurjassakin tilanteessa, ja tukemalla toinen toisiamme saamme hyviä asioita aikaiseksi. Billebeinon tuella on ollut Apuna ry:n toimintaan valtava merkitys niin monella eri tavalla. Ei voi muuta sanoa kuin kiitos”, päättää Heidi Jaari.

 
Billebeino

Billebeino on entisen NHL-pelaajan Ville Leinon ja Juhani Putkosen perustama urheilun ja taiteen innoittama kotimainen vaatebrändi. Valtaosa Billebeinon huppareista, swetareista ja t-paidoista valmistetaan yhteistyössä Pure Waste Textilesin kanssa 100 % kierrätetyistä materiaaleista, joihin ei tuhlata lainkaan vettä. Tähän mennessä Billebeino on säästänyt vettä yli 602 miljoonaa litraa.
billebeino.com
 

Apuna ry

Apuna ry jakaa ruoka- ja vaateapua vähävaraisille lapsille, perheille, pariskunnille ja yksinäisille. Välttämättömien menojen lisäksi se maksaa lasten syntymäpäiväjuhlia sekä harrastuksia vähentääkseen sosiaalisen eriarvoisuuden kokemusta. Varoja käytetään myös vähävaraisten perheiden jo erääntyneiden kotitalousmenojen maksamiseen niissä tilanteissa, joissa laskun maksamatta jättäminen heikentäisi huomattavasti perheiden elinolosuhteita.
apunary.fi