Keiteleellä 1970-luvulla syntyneen M.A.S.I Companyn yksi perustamissyistä oli tarjota kunnan naisille työpaikkoja. Uudet puualan yritykset työllistivät miehiä ja muuttoliikkeen myötä perheiden naiset etsivät omaa sarkaansa. Tältä pohjalta aloitti yhtiön ensimmäinen vaatetehdas, joka toimikin Keiteleellä nelisenkymmentä vuotta.
Yrityksen vaiherikkaisiin vuosiin kuuluu muun muassa Lee Cooper -merkin lisenssioikeuden saanti ja 80-luvulla vaatemyynnin aloittaminen silloiseen Neuvostoliittoon. Tuolloin yhtiö toi myös markkinoille Very Nice -brändinsä.
– Keiteleellä toimimme vuoteen 2016 saakka, jolloin siirsimme Keiteleen tuotannon Viron Valgassa sijaitsevaan toiseen tehtaaseemme. Viitasaarella meillä on tehdas, jossa muun muassa ommellaan ylioppilaslakkeja, kertoo M.A.S.I Companyn toimitusjohtaja Anu Koskimäki.
Very Nice on yrityksen itse perustama brändi, joka oli alussa suosittu nuorisomerkki. Koskimäen mukaan se on aikuistunut kuluttajien kanssa ja muuttanut muotoaan vuosien varrella.
– Viime vuonna kirkastimme Very Nice -brändin ajatusta. Rohkea brändi tukee rohkeita naisia. Emme halua sanella, että housut ovat tietyn ikäiselle, vaan teemme eri vartalotyypeille sopivia vaatteita. Asiakkaamme arvostavat hyvää istuvuutta, laadukasta työtä ja materiaaleja. Haluamme valmistaa asiakkaidemme lempihousuja!
Menestyksen taustalla avoimuus ja aitous
Yrityksen tuotteet suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan Viron tehtaassa, jonka kehittämiseen panostetaan vahvasti. Ympäristötekijät huomioidaan tuotannossa ja tehokas automatisointi takaa sen, että materiaalia ei käytetä tarpeettomasti. Eettisten sääntöjen noudattamista vaaditaan myös kaikilta yhteistyökumppaneilta.
– Vastuullinen lähialuetuotanto on yksi kulmakivistämme. Kun tuotanto on omissa käsissä, kontrolli säilyy meillä. Käymme tehtaalla jatkuvasti niin suunnittelijoiden kuin tuotekehityksen ihmistenkin kanssa, yhteistyömme on saumatonta. Työntekijämme ovat rautaisia ammattilaisia, kiittelee Koskimäki.
Vaateala on haastava ja alati muuttuva. Kuluttajat ovat yhä tietoisempia valinnoistaan ja vaativat yrityksiltä läpinäkyvyyttä. Infoa ei kuitenkaan aina ole saatavilla. Koskimäen mukaan avoimuus on oikea toimintatapa.
– Kuluttajan kannattaa miettiä, mitä vastuullisuus on. Jos yritys tekee yksittäisen asian oikein, se ei tee siitä vastuullista. Menestys alallamme on mahdollista, jos luottaa rohkeasti omaan tekemiseen – ja tekeminen sekä yrityksen kertomat tarinat ovat aitoja.